Teemuaho News 1/2008
Asiakaslehtemme sisältää seuraavat Teemuahon asiakkaiden haastattelut. Lappeenrantalainen Laitex Oy ulkoisti viime vuonna Teemuaholle koko taloushallintonsa myyntilaskutusta lukuunottamatta. Teemuaho hoitaa laskujen käsittelyn ja maksatuksen sähköisesti, sähköisen matkalaskujen käsittelyn, pääkirjanpidon, palkanlaskennan ja palkkakirjanpidon sekä raportoinnin TAnetin kautta. Toimitusjohtaja Kari Kurronen näkee ulkoituksen luontevaksi Laitexin keskittyessä ydinosaamiseensa. Lahtelainen PHP valitsi taloushallintonsa yhteistyökumppaniksi Teemuahon yhtiön muututtua tietoliikennepalvelujen toimittajasta holdingyhtiöksi. PHP ulkoisti Teemuaholle myös osakasrekisterin hoidon. Yhtiön asianhoitaja Keijo Muukan mukaan Teemuaho osaa ajatella asiat asiakkaan kannalta. Hänen mielestään Teemuaho edustaa korkeaa ammattitaitoa. Joensuulainen parturi-kampaaja Terho Pieviläinen tuli Teemuahon asiakkaaksi 2004 Karjalan Tilimiesten liityttyä Teemuaho- tilitoimistoketjuun. Partureiden SM-kilpailuissa peräti yhdeksän Suomen mestaruutta voittanut Pieviläinen "on ostanut tilitoimistopalveluilla itselleen vapaa-aikaa ja varmistaa että kaikki asiat tulee hoidettua virheittä".
Ammatillinen opettajakorkeakoulu HAAGA-HELIA hankki Navita Budjettijärjestelmän vuonna 2002. Budjetointi on nopeuttanut budjetointiprosessia ja seurantaa. Talousjohtaja Jorma Alkulan mielestä parasta ohjelmistossa on se, että tiedot päivittyvät heti kaikkiin raportteihin kun tiedot syötetään budjetointivaiheessa tai siirretään järjestelmään seurantavaiheessa. Pyhännällä toimiva Maustaja Oy käyttää Navita Yritysmallia johdon päätöksenteon tukena. Yhtiö budjetoi rullaavasti muutaman kuukauden eteenpäin. Ohjelmiston simulointiominaisuuksia käytetään vaihtoehtojen puntaroinnissa. Toimitusjohtaja Juha Nurmimäki ja controller Riitta Tervonen toteavat että "Navita Yritysmalli on näppärä päätöksenteon apuväline".
PDF-muodossa olevaan asiakaslehteemme voit tutustua täältä.