• Teemuaho News 2/2007

    Asiakaslehtemme sisältää seuraavat Teemuahon asiakkaiden haastattelut. Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnolla helmikuussa palkittu Movial- konserni vaihtoi pari vuotta sitten tilitoimistoa ja valitsi Teemuahon. Johtaja Lauri Vilamo kertoo että Teemuahon myötä heidän taloushallintonsa on mennyt parempaan suuntaan. Toiminta on jämptiä ja täsmällistä. Jyväskyläläisestä Autopalesta tuli Teemuahon asiakas Keski-Suomen Tilikeskuksen liityttyä syyskuun alussa Teemuaho- tilitoimistoketjuun. Autopalen hallituksen puheenjohtaja Pentti Rossi toteaa lehden haastattelussa että tilitoimiston omistajamuutoksen myötä heille tulee mahdollisuus ottaa käyttöön sähköisiä tilitoimistopalveluja.  Sita Finland Oy on ulkoistanut yli 400 työntekijän palkanlaskennan Teemuahon palkanlaskentakeskukselle Lappeenrantaan. SITAn talousjohtaja Teppo Talvinko kertoo haastattelussa että palkanlaskennan ulkoistaminen Teemuaholle on toiminut hyvin. He ovat säästäneet omia resursseja ja samalla saaneet perusteellisen palkkahallinnon asiantuntemuksen. Mecanova- konsernin  talousjohtaja Anne Voho kertoo Navita Yritysmallin ja Navita Budjettijärjestelmän käyttökokemuksista konsernin eri yhtiöissä.  Navita Yritysmallia käytetään kasvun hallinnassa ja tulevaisuuden suunnittelussa. Navita Budjettijärjestelmän porautumismahdollisuus on lisännyt kustannustietoutta ja tietoa tulokseen vaikuttavista tekijöistä.

    PDF-muodossa olevaan asiakaslehteemme voit tutustua täältä.