• Tietokate Oy:n osakekanta Visma Services Teemuaho Yhtiöt Oy:lle

     

    Olemme tehneet joensuulaisen Tietokate Oy:n kanssa yhteistyösopimuksen, jolla Tietokate Oy:n koko osakekanta siirtyy konsernimme emoyhtiölle Visma Services Teemuaho Yhtiöt Oy:lle 1. helmikuuta 2010.

     

    Tietokatteen 20 osaajaa palvelevat edelleen Matti Karttusen luotsaamana asiakkaitaan samassa toimipaikassa Siltakadulla.  Tietokatteen osakekannan myyjä, KHT Heikki Hartikainen kertoo liittoutumispäätöksestään; "Henkilökohtaisesti näin liittoutumisajankohdan hyväksi sekä henkilöstömme että asiakkaidemme kannalta. Ala keskittyy ja sähköistyy kovaa vauhtia. Mahdollisuutemme saada keskisuurten yritysten talous- ja palkkahallinnon ulkoistuksia kasvavat liittoutumisen myötä.  Meillä on nyt Joensuussa noin 40 osaajan joukkue. Näin pystymme hoitamaan suuretkin ulkoistukset.  Toki pienyritykset ovat meille edelleen yhtä tärkeitä." Hartikainen näkee myös merkittäväksi vahvuudeksi samanlaisen arvopohjan; "Yhteistyöneuvottelujen aikana tulin myös vakuuttuneeksi siitä että Teemuaho ja Visma tarjoavat arvopohjaltaan oikean kodin Tietokatteen henkilöstölle ja asiakkaille."

     

    Ostajan, Visma Services Teemuaho Yhtiöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja, kauppat. tohtori Teemu Aho näkee yhteistyössä monia etuja; "Meillä on nyt Joensuussa 40 laskennan ja atk:n osaajaa.  Osaamisemme kasvaa laajalla rintamalla.  Koko tuo aina lisää uskottavuutta erityisesti suurissa talous- ja palkkahallinnon ulkoistuksissa. Tietokate on kanssamme kehityksen eturintamassa keskisuurten ulkoistuksissa sekä sähköisessä taloushallinnossa.  Tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin."

     

    Visma Services Teemuaholla on tilitoimistot 21 paikkakunnalla. Teemuaho- konsernissa työskentelee liittoutumisen jälkeen 260 laskennan ja atk:n ammattilaista. Heistä noin 80 on suorittanut vaativan KLT-tutkinnon. Teemuahon tilitoimistot tuottavat ajantasaista ja asiakkaiden päätöksentekoa tukevaa raportointia 4.800 asiakkaalleen.  Teemuahon kehittämät Navita- ohjelmistot tukevat asiakasyritysten päätöksentekoa.

     

    Visma Services Teemuaho kuuluu pohjoismaiseen Visma- konserniin, joka tuottaa talous- ja palkkahallinnon palveluja sekä taloushallinnon ja toiminnanohjauksen ohjelmistoja yli 220.000 asiakkaalle.